Kuusisalva on yksi helpoimmista itse tehtävistä voiteista – tarvitset vain kuusenneulasia, öljyä ja mehiläisvahaa. |
Talven rasitukset on helpompi kestää kun suojelee kuortaan – eli ihoaan.
Itsetehdyt talviset salvat ihon hoitoon ja hierontaan suojelevat, parantavat ja korjaavat ihoa, mutta ihon kautta imeytyvät myös rohtojen virkistävät, tyynnyttävät tai henkisyyden portteja avaavat vaikutukset. Talvi on hyvää aikaa levolle ja itsetutkiskelulle.
Yksinkertaisia itsehoitomenetelmiä talviaikaan ovat vaikkapa jalkahieronta ja jalkojen voiteleminen aamuisin, lämmittävät jalkakylvyt sekä virkistävät vartalokuorinnat.
Talvellakin voi kerätä hoiva-aineksia luonnosta. Lepo maittaa kun on kierrellyt talvisessa metsässä ja taikonut itselleen saunaan kuusen- ja männynhavuista jalkakylvyn. Kylpy lämmittää ja rentouttaa, mutta myös kuivattaa, joten iho on hyvä voidella ennen sitä.
Kun löydät oikein tuoksuvia havuja (puissa on eroja, käytä nenääsi!), ne kannattaa säästää salvan tekemiseen. Pelkästään öljystä (esim. luomuoliiviöljy), kuusenneulasista ja mehiläisvahasta saa sekoitettua tuoksuvan talvivoiteen, joka paitsi suojelee ihoa myös virkistää verenkiertoa ja lämmittää käsiä ja jalkoja.
Mehiläisvaha antaa omille salvoille voidemaista koostumusta ja hellii ihoa, mutta lisäksi se myös suojelee kylmää vastaan.
Neljäkymmentäkiloa painava, huumaavan tuoksuva luomulaatuinen mehiläisvahakakku. Kesä/2015. |
Muita talveen hyvin soveltuvia hoiva-aineksia ovat:
Kaakao
Kaakaovoi on ehkä parasta mitä voit ihollesi tarjota. Kaakaon runsaat antioksidantit pitävät ihon nuorena ja raikkaana. Kaakaon "onnellisuushormonit" vaikuttavat myös ihon kautta mielialaa kohottaen ja rentouttaen. Kaakaon kanssa sopii hyvin esim. appelsiinin eteerinen öljy, jolloin ilostuttava vaikutus tehostuu entisestään.
Kanerva
Kukkia ja kukkalatvoja voidaan uuttaa öljyyn, käyttää teenä tai jalkakylpynä. Antiseptinen yrtti puhdistaa, rauhoittaa ja auttaa unettomuuteen. Kanervalla on hoidettu myös reumaa, kihtiä ja niveltulehdusta. Kukkaterapiassa kanervankukkauutteesta on haettu apua itsekeskeisyyteen ja läheisriippuvuuteen. Kanervan sanotaankin edistävän henkistä kasvua, sisäistä kauneutta ja myötätuntoa muita kohtaan. Ei raskaana oleville.
Kookosrasva
Kosteuttaa ja ihoa hoitava luomu neitsytkookosöljy on erinomainen kuorintavoiteiden raaka-aine ja hyvä lisä esim. omiin after shave -voiteisiin, käsivoiteisiin tai hierontapaloihin, kun halutaan paremmin levittyvää koostumusta ja puhdistavaa vaikutusta. Hyvä apu myös kuivan ihon hoitoon. Kuorintavoiteessa käytä n. 40 g kookosrasvaa 1 dl:n merisuolaa ja lisää haluamasi eteeriset öljyt ja mausteet.
Kuisman kukat
Kuismankukkaöljyuutos eli johannisöljy vaikuttaa ihon toimintaa aktivoivasti ja ihoa parantavasti. Öljyn punaisen värin aiheuttama hyperisiini lisää valoherkkyyttä ja auttaa henkisestikin tuomaan valoa elämään. Kohtuullisina määrinä sopii auringonpolttaman ihon hoitoon, mutta käy erityisen hyvin talven pimeyteen, esim. hierontaöljynä tai hierontapalan ainesosana. Sisäisesti kuismankukkateetä tai -tinktuuraa on käytetty pidempänä kuurina masennuksen hoidossa. Kaamosmasennukseen taipuvaisille tämä voikin olla lempeä hoitomuoto, mutta kuuri tulisi muistaa lopettaa pikkuhiljaa annostusta vähentäen. Muuten voi seurata useampi kiukkuinen päivä. Ei raskaana oleville tai yhdessä mielialalääkityksen tai ehkäisypillerien kanssa.
Kuusi ja mänty
Virkistäviä ja vahvistavia. Neulasia voi käyttää jalkakylpyihin ja öljyuutteisiin. Desinfioivat ja suojaavat ihoa.
Kardemumma, inkivääri, kaneli
Ei liene sattumaa, että niin monet lämmittävät, valoa tuovat ja lempeä kohottavat mausteet ovat suosittuja joulumausteita. Kardemumman, inkiväärin ja kanelin eteeriset öljyt ovat hyviä salvojen ja kylpyjen lämmittäviä tehoaineita. Varo suuria annoksia, voimakkaissa rohdoissa yleensä "vähemmän on enemmän". Inkivääri vahvistaa ja lisää elinvoimaa. Kardemumma kohottaa aistillisuutta ja vahvistaa hermoja. Kaneli edistää ruoansulatusta ja auttaa fyysisessä uupumuksessa ja voimattomuudessa. Kanelia käytä varovasti, sillä se voi ärsyttää ihoa. Turvallisempi vaihtoehto on kanelinlehden eteerinen öljy.
Munkkibalsami (bentsoe)
Hyvälle tuoksuva hartsi. Vaniljan kermainen ja hieman puinen aromi. Poltettu muinaisissa korkeakulttuureissa temppelisuitsukkeiden tapaan. Sydäntä lämmittävä tuoksu edistää verenkiertoa ja kohottaa mielialaa.
Pakurikääpä
Ihoa hoitava ja uudistava yleisrohto. Käytetty mm. ryppyjen hoitamiseen, paiseisiin, herkälle iholle, auringon polttamalle iholle, arpiin, akneen, ihottumiin. Pakurikääpäjauheesta voi tehdä öljyuutoksia kuten muistakin rohdoista, mutta on hyvä antaa uutoksen tekeytyä rauhassa viikko-pari ja lopuksi vielä lämmittää sekoitus, jotta mahdollisimman paljon vaikuttavia ainesosia imeytyisi. Siivilöinnin jälkeenkään pakurijauhetta ei kannata heittää pois. Sitä voi käyttää vaikkapa leivonnassa.
Patsuli
Kirkastaa mieltä, virkistää ja vahvistaa. Tunnetusti afrodisinen öljy, auttaa vapautumaan ja kohtaamaan omaa seksuaalisuutta. Tuoksusekoituksissa hyödyllinen, kiinnittää muiden tuoksujen ainesosia pienenäkin määränä ja tuo niihin syvyyttä.
Vanilja
Desinfioi ja hoitaa ihoa, parantaa haavoja. Vaniljan eteerinen öljy on rauhoittava, rentouttava, masennusta poistava ja myös afrodisinen, hormonitoimintaa stimuloiva.
Väinönputki
Väinönputken eteerinen öljy puhdistaa, tuhoaa bakteereja ja rauhoittaa hermostoa. Tukee fyysisesti ja psyykkisesti heikkouden hetkellä, auttaa löytämään sisäisen voiman ja kestävyyden. Palauttaa maan pinnalle ja helpottaa päättämättömyyttä. Käytetty myös ihovaivojen hoitoon puhdistavan ja turvotuksia hellittävän vaikutuksen vuoksi. Ei sovellu diabeetikolle eikä runsaasti käytettäväksi kesäaikaan valoherkkyyttä lisäävän vaikutuksen vuoksi. Tuoksulampussa esim. sitruunan ja eukalyptuksen kanssa. Flunssan tai vatsan hoitoon sisäisesti esim. propolis-tinktuuraan sekoitettuna, mutta älä käytä hunajan kanssa.
Lähteet
Lisen Sundgren : Ihana kotikylpylä (2008)
Susanne Fischer-Rizzi : Complete Aromatherapy Handbook: Essential Oils for Radiant Health (1991)
Energiakeskus Indigo
Varjojen kirja